lauantai 26. tammikuuta 2008




Maa on niin kaunis

kirkas Luojan taivas.

Ihana on sielujen toiviotie,

maailman kautta kuljemme laulain.


Nyt on kummisedälläni hyvä olla,
tänään oli kaunis siunaustilaisuus:
ihan hänen näköisensä hautajaiset oli.

Paljon itkua, paljon iloa - tunteet oli aivan
pinnassa, jokaisella. Jokainen tunsi syvää
kiitollisuutta, kun saimme tuntea juuri
hänet.

Poikanikin oli hyvin liikuttunut siunaus-
kappelissa, yritti pidätellä itkua. Ja minä
olin ylpeä hänestä, kun hän kuitenkin
suostui laittamaan solmion. Sanoin
hänelle, että tee viimeinen palvelu
isosedällesi.

Muistotilaisuudessa kummisetäni
tyttäret olivat löytäneet isänsä kirjeen,
jonka vanhin tytär luki. Kaunis, syvällinen
kirje.

Olen muuten itse tehnyt vuosia sitten
elinsiirtotestamentin, sekä suunnitellut
omat hautajaiseni. Suunniteltuani, huomasin
miten syvä rauha laskeutui sydämeeni.

Elämän pituudella ei ole merkitystä vaan
sillä miten uskaltaa elää ja tehdä omista
unelmista totta. Ottaa riskejä, kun niiden
aika tulee.

Lähdettyäni muistotilaisuudesta kotiin,
aurinko tuli esiin, ihan kuin sanoakseen
meille jokaiselle: kaikki on hyvin.





Ei kommentteja: