Hei taas!

Luin tänään Valittuja Paloja ja silmiini osui mielenkiintoinen

artikkeli Grimmin saduista...

Olipa kerran Saksanmaalla kaksi veljestä, jotka keräsivät

hyviä tarinoita. Tarinat olivat pullollaan taikuuta ja vaaroja,

kuninkaallisia ja roistoja.

Ihan tekisi mieli minun päästä selville, keitä Grimmin veljekset

todella olivat. Vuonna 1791 Grimmin perhe muutti koilliseen,

Steinauhun, jossa perhe eli suuressa kivitalossa.

Olisi ihanaa päästä kävelemään Steinaun katuja, jolloin voisin

kuvata sadun sanoin: " Siellä ketut ja jänikset toivottavat toisil-

leen hyvää yötä. "

Tarinat vakiintuivat suulliseen perinteeseen keskiajalla, ja kerto-

muksia värittää myös tuon ajan Saksan karu ja kova elämä.

Tuohon aikaan oli aivan tavallista laiminlyödä lapsia ja hylätä

heidät, kuten Hannussa ja Kertussa kävi.

Kenties saksalaisinta Grimmin saduissa on kaikkialla läsnä

oleva metsä, jossa sankarit kohtaavat vihollisensa, voittivat

pelkonsa ja korjaavat epäoikeudenmukaisuudet. Entisaikaan

Saksan maaseutuväestö oli hyvin riippuvainen metsästä.

Siellä karjankasvattajien siat söivät tammenterhoja ja

puunhakkaajat valitsivat hirsiä niihin mahtaviin rakennuk-

siin, joita Hessenissä, Grimmien veljesten syntymäkaupun-

gissa, voi yhä nähdä.

Kokoelmansa viimeiseksi saduksi Grimmin veljekset

valitsivat lyhyen vertauskuvallisen kertomuksen Kul-

tainen avain. Siinä köyhä poika menee talvella metsään

keräämään puita rekeensä. Hän löytää hangesta pienen

avaimen ja sen vierestä rautalaatikon. Poika asettaa

avaimen lukkoon ja kääntää sitä.

Siihen tarina päättyy. Siinä ei ole klassisen siistiä loppua

kuten Grimmin saduissa yleensä, vaan se on veljesten

kutsu sadun salaperäiseen maailmaan: meidän

lukijoiden tulee avata heidän kirjansa oman mielen-

kuvituksemme avaimella. Vain siten löydämme

meitä odottavat aarteet!

Sukella satujen maailmaan nyt viikonloppuna !