maanantai 14. joulukuuta 2009

Joululyhde



Joululyhdettä pidetään yhtenä Pohjolan vanhimmista
jouluperinteistä. Eläinsuojelu tai huoli pikkulin-
nuista on ihmiskunnan aatteista nuorimpia. 1800-
luvun suurmiehemme, satusetä Topelius ja kansallis-
runoilija Runeberg kirjoittivat ensimmäisinä pikku-
lintujen puolesta. Topelius oli Suomen ensimmäinen
eläinaktivisti.

Joululyhde ei liity eläinsuojeluaatteeseen, vaan
muinaiseen pakanaperinteeseen. Ruokkimalla lintuja
talvella uskottiin niiden pysyvän loitolla kesän
viljapelloista. Näin turvattiin sato.

Lyhteet saapuivat kaupunkiin 1900- luvun ensi kymme-
ninä, kun ruotsinkielinen Marthaförbundet ja aika-
kauslehdet palauttivat kansan mieleen vanhoja joulu-
tapoja. Lyhde koristi jopa sotajouluina kotirintaman
pihoja, vaikka viljasta oli muutenkin pula.

Mitä kauemmaksi ihminen etääntyy luonnosta ja perin-
teisistä elinkeinoista, sitä yllättävämmissä paikois-
sa muinaiset ilmiöt näkevät uuden päivänvalon.

Joululyhde koristaa tänäkin jouluna kymmenkerroksisen
asuintalon parvekkeita lukuisammin kuin lyhty, kynttilä
tai kuusi.

(Lähde: Kai Linnilä, Wanhan ajan joulu. Postikortti:
Googlen kuvahaku)

*****************************************

Ihanaa saada lisää blogiini lukijoita, viimeisimpänä

Tre Små Rum!

Lämmittää valtavasti mieltäni, kiitos.

t. Salaisen puutarhan emäntä

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos tästä ihanasta tarinasta!