maanantai 24. syyskuuta 2012

Viisaasti sanottu, neljäs ja viimeinen osa


Älä ole herkkänahkainen

Jotkut murtuvat helposti ja paljastavat siten oman haureutensa. He täyttävät

itsensä vihalla ja lähimmäisensä raivolla. He ovat arempia kuin omat silmä-

teränsä, omien oikkujensa orjia ja täynnä itseään.

Älä kiirehdi

Jos osaat järjestää elämäsi, opit nauttimaan siitä. Monet yrittävät ahmaista

päivässä enemmän kuin kykenevät ihmisiän aikana sulattamaan.

Suosi kohtuutta, jotta se mitä Sinusta tiedetään olisi sinulle edullista.

Toimi nopeasti, kiiruhda hitaasti.

Pelaa pelisi loppuun.

On ihmisiä, jotka panevat alussa  kaiken peliin ja heittävät kaiken kesken.

Häilyväiset luonteet ryhtyvät leikkiin, mutta eivät kestä loppuun saakka.

Se kielii joko epäluotettavuudesta tai siitä, että ihminen on suin päin

yrittänyt selviytyä  mahdottomasta. Mikä kannattaa  tehdä, kannattaa

tehdä valmiiksi. Jos ei maksa vaivaa jatkaa loppuun asti, miksi edes

aloittaa? Viisas ei väijy  saalista, hän myös pyydystää sen.

Lopeta kun olet voitolla

Niin tekevät parhaat pelurit. Tahdikas perääntyminen on yhtä tärkeä

kuin tyylikäs hyökkäys. Onnetar ei jaksa kantaa ketään loputtomasti

selässään.

Harkitse tarkoin, miten päätät toimesi, ja uhraa onnistuneeseen

poistumiseen enemmän huomiota kuin suotuisaan sisääntuloon.

Tärkeää ei ole se, että Sinulle taputetaan kun saavut, vaan että

Sinua jäädään kaipaamaan kun lähdet.

****

Eikö olekin viisaita neuvoja Sinulle ja minulle...

t. Salaisen puutarhan emäntä


Jk. Ihana kuva googlattu.

Sama


Ei kommentteja: