sunnuntai 10. elokuuta 2014

Sairauslomani ...


Olen pitkittänyt menoa lääkärille, kunnes itse en pystynyt kivuiltani enää

imuroimaan / pesemään lattioita.

Yllätyksekseni oli suuri, kun työterveyshuollon lääkäri sanoi kyseessä

olevan sellainen kuin kiertäjäkalvosinoireyhtymä, oikeassa kädessäni.

En voinut uskoa kuulemaani, tuli kahden viikon sairasloma, ja ehkä

pitää lisätä sairaslomaa (mitä en meinaa), kun olen hiljattain vasta

aloittanut työt. Mutta todella arka käsivarteni on nyt, aion antaa

käden nyt levätä.

Katsoinkin googlen kuvahaun sivuilta kuvia, ja juuri ne kipupisteet

on minulla! En vain ole koskaan aikaisemmin kuullut nimeä, mutta

kaippa sitä voi myös sanoa rasitusvammaksi (?).

Vähän tykkäsin huonoa, kun eräs ystävättäreni sanoi, ettei akateemikko

voi olla siivooja...

Menin jotenkin hämilleni, kyllä minusta voi, kun ansaitsee työllään

leipää kotiin !!!

No kukin saa ajatella mitä tykkää, mutta olen niin kiitollinen, kun

olen töissä. Jokaista ammattia pitää kunnioittaa, on aina ollut minun

periaatteenani ja on edelleen.

19.8. yritän TAAS saada matikan tenttiä läpi yliopistolla, olkaahan

ajatuksissa mukana.


Salaisen puutarhan emäntä


Jk. Meinasi unohtua:

Tänään on rakkaan langoni ja hänen ihanan vaimonsa rubiinihääpäivä,

olin itse heidän häissään, ja silloin isännästä en ollut tippaakaan

kiinnostunut...

Nyt sen tietää saat,

Jos minne kuljenkaan,

olemme Aina yhdessä,

Me, aina ja aina.

- Nalle Puh -

Onnittelin heitä aamulla tekstiviestein.

Sama

3 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Olipas tylysti sanottu ystävältä(?). Nyt annat kätesi levätä!

Katja kirjoitti...

Tsemppiä ja pikaista paranemista! Tässä maassa tulis aika ankeet oltavat, jos jokainen ajattelisi, ettei voi tehdä sitä ja tätä työtä, koska on niin korkea koulutus... Pääasia on, että saa leipää pöytään ja itsellä on hyvä olla!

Anonyymi kirjoitti...

Awesome! Its genuinely awesome post, I have got much clear idea about from this post.



Check out my web site generateur de compte bancaire