lauantai 29. elokuuta 2009
















Iltaa,

sain eilen pojaltani

pari tekstiviestiä:

"Mä ajoin kolarin..

Mut se auto teki

väärin nii se saa

maksaa."

"Soitan myöhemmin."

Onneksi lähdimme

heti matkaan,

näimme kaksi ambulanssia,

kaksi paloautoa ja

kaksi poliisiautoa

kaikissa valot

vilkkuivat...

Löysin poikani

ambulanssissa, kaula

tuettuna. Huomasin

kuinka poikani sydän

löi ja verenpaine oli

koholla.

Olin mukana ambulanssissa

matkalla keskussairaalaan

ja mieheni seurasi perässä.

Hänen kaverinsa, joka oli

poikani kyydissä oli juuri

tuotu sairaalaan ja

pojat hymyilivät nähdessään,

kun pääsivät samaan huoneeseen.

Pojan äiti saapui aika pian,

ja siinä yhdessä yritimme

tukea toisiamme.

Kaikkein parasta oli todella se,

että kaikki kaverit tulivat myös

sairaalaan. Pojilla huumori lensi

ja me saimme poikien kavereilta

ihmeellistä energiaa.

Eräs poikani kaveri oli soittanut

isälleen, jos voisi hakea mopon ja

viedä kotimme pihaan. Oli todella

liikuttavaa huomata, miten kaverit

keskenään hoitavat puolestamme.

Poikamme oli lentänyt kolme metriä

ja ilmassa kolme volttia ja osunut maahan

jalat edellä. Oli ensin osunut auton

tuulilasiin ja siitä kolme metriä lentänyt.

Ei tullut edes murtumaa, vatsaa tutkittiin

ultraäänein, koska virtsassa todettu hiukan

verta. Röntgeniin viedessä, oli oikein

lääkäri ihmetellyt: oho onpa täällä oikein

porukkaa tullut mukaan.

Poikani kaverille kävi vähän pahemmin,

joutuu nyt liikkumaan kainalokeppien turvin.

Pojallani on aika lailla asfaltti ihottumaa

ja kävely tuottaa hiukan vaikeuksia.

Autoilija myönsi virheensä heti poliisille

ja mopo on nyt romuna, sitä ei enää voi

korjata. Mutta mopohan on vain mopo.

Pojallani ja hänen kaverillaan oli

suojelusenkeleitä mukana.

Ja toivon myös, että tämä raju kokemus

on pojille "hyvä oppitunti" tulevia ajoja

ajatellen.

Mutta ennen kaikkea saamme kaikki huokaista

ettei käynyt pahemmin.

Ja lausua hiljaa sydämessään ylimääräisen

kiitosrukouksen Luojalle.

************************************

Kiitollisena ja nöyränä

Salaisen puutarhan emäntä

4 kommenttia:

Lisay kirjoitti...

Oli pojilla suojelusenkelit mukana.Niin usein lukee ikavia uutisia naista kolareista.Ihana lukea joskus,etta selvisivat saikahdyksella.

terhipäivikki kirjoitti...

Voi! Saat olla todella onnellinen, että mitään pahempaa ei sattunut. Molemmat poikani ovat joutuneet pahaan kolariin ja selvinneet kuitenkin naarmuitta, olen siitä syvästi kiitollinen. Onneksi meillä on suojelusenkeleitä.

Hannele på Hisingen kirjoitti...

Enkeli teki tehtävänsä.

PikkuBertta kirjoitti...

Hui.Onnettomuudet on aina niin kauheita,vaikkei mitää pahempaa sattuisikaan.Onneksi pojallasi oli enkeleitä mukana..
Toivon pikaista toipumista koko perheelle.