Olen kuusikymppinen nainen ja äiti. Kirjoitan elämästäni, ajatuksistani ja unelmistani.
lauantai 29. elokuuta 2009
Iltaa,
sain eilen pojaltani
pari tekstiviestiä:
"Mä ajoin kolarin..
Mut se auto teki
väärin nii se saa
maksaa."
"Soitan myöhemmin."
Onneksi lähdimme
heti matkaan,
näimme kaksi ambulanssia,
kaksi paloautoa ja
kaksi poliisiautoa
kaikissa valot
vilkkuivat...
Löysin poikani
ambulanssissa, kaula
tuettuna. Huomasin
kuinka poikani sydän
löi ja verenpaine oli
koholla.
Olin mukana ambulanssissa
matkalla keskussairaalaan
ja mieheni seurasi perässä.
Hänen kaverinsa, joka oli
poikani kyydissä oli juuri
tuotu sairaalaan ja
pojat hymyilivät nähdessään,
kun pääsivät samaan huoneeseen.
Pojan äiti saapui aika pian,
ja siinä yhdessä yritimme
tukea toisiamme.
Kaikkein parasta oli todella se,
että kaikki kaverit tulivat myös
sairaalaan. Pojilla huumori lensi
ja me saimme poikien kavereilta
ihmeellistä energiaa.
Eräs poikani kaveri oli soittanut
isälleen, jos voisi hakea mopon ja
viedä kotimme pihaan. Oli todella
liikuttavaa huomata, miten kaverit
keskenään hoitavat puolestamme.
Poikamme oli lentänyt kolme metriä
ja ilmassa kolme volttia ja osunut maahan
jalat edellä. Oli ensin osunut auton
tuulilasiin ja siitä kolme metriä lentänyt.
Ei tullut edes murtumaa, vatsaa tutkittiin
ultraäänein, koska virtsassa todettu hiukan
verta. Röntgeniin viedessä, oli oikein
lääkäri ihmetellyt: oho onpa täällä oikein
porukkaa tullut mukaan.
Poikani kaverille kävi vähän pahemmin,
joutuu nyt liikkumaan kainalokeppien turvin.
Pojallani on aika lailla asfaltti ihottumaa
ja kävely tuottaa hiukan vaikeuksia.
Autoilija myönsi virheensä heti poliisille
ja mopo on nyt romuna, sitä ei enää voi
korjata. Mutta mopohan on vain mopo.
Pojallani ja hänen kaverillaan oli
suojelusenkeleitä mukana.
Ja toivon myös, että tämä raju kokemus
on pojille "hyvä oppitunti" tulevia ajoja
ajatellen.
Mutta ennen kaikkea saamme kaikki huokaista
ettei käynyt pahemmin.
Ja lausua hiljaa sydämessään ylimääräisen
kiitosrukouksen Luojalle.
************************************
Kiitollisena ja nöyränä
Salaisen puutarhan emäntä
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
4 kommenttia:
Oli pojilla suojelusenkelit mukana.Niin usein lukee ikavia uutisia naista kolareista.Ihana lukea joskus,etta selvisivat saikahdyksella.
Voi! Saat olla todella onnellinen, että mitään pahempaa ei sattunut. Molemmat poikani ovat joutuneet pahaan kolariin ja selvinneet kuitenkin naarmuitta, olen siitä syvästi kiitollinen. Onneksi meillä on suojelusenkeleitä.
Enkeli teki tehtävänsä.
Hui.Onnettomuudet on aina niin kauheita,vaikkei mitää pahempaa sattuisikaan.Onneksi pojallasi oli enkeleitä mukana..
Toivon pikaista toipumista koko perheelle.
Lähetä kommentti