Olen kuusikymppinen nainen ja äiti. Kirjoitan elämästäni, ajatuksistani ja unelmistani.
keskiviikko 16. syyskuuta 2009
Elämänkirjoitusta ei voi
näköjään niin suunnitella:
juuri kun tuntui siltä,
että elämämme kotona oli
palautumassa
"normaaliksi" pojan
mopokolarin jälkeen.
Huomasimme kotona viime
maanantaina, kuinka pojan
kunto ihan romahti.
Ajattelin, sen johtuvan
mopokolarista mutta jälleen
elämä järjesti meille
rankan yllätyksen:
sairaalassa todettiin
pojan sairastavan aivokal-
vontulehdusta.
Voitte vain arvailla,
miltä meistä vanhemmista
tuntui, kun ilmoitettiin
selkäydinpunktion ottamisesta.
Meidät toki ei annettu olla
toimenpiteen ajan huoneessa.
Päivystävä lääkäri puhui erittäin
huonoa suomea, ja tietenkin äitinä
menin kysymään polin vastaanotto-
tiskiltä ko. lääkärin pätevyydestä:
sainkin kuulla, että on erittäin
pätevä: sisätautien erikoislääkäri ja
eestiläinen.
Tieto helpotti ja piti vain odottaa
odotushuoneessa, kunnes pääsimme
takaisin pojan luokse.
Minun mieheni sanoi astuessaan
huoneeseen pojalle: että nyt Sinä
olet mies, kun kestit kuin mies.
Hän tietää mistä puhui, oli
itse käynyt läpi saman,
rankan selkäydinpunktion.
Jäimme pojan kanssa
sairaalaan, infektio-osastolle.
Heti tiistaina aamupäivän
aikana, meitä tuli huoneeseen
tervehtimään pojan kaverin äiti
(pojan kaveri, joka oli kyydissä
mopokolarissa) ja sanoinkin hänelle
"vielä tämä". Häneltä tuli kaunis hymy,
huokaisu sanoessaan "niin..."
Sitten tuli myös ihana yllätys:
poikani oli kahden ikäisenä joutunut
sairaalaan lastenosastolle, kun sairasti
virusperäisen nielutulehduksen.
Silloinkin jäin pojan kanssa
sairaalaan ja tutustuimme erääseen
hoitajaan ja ko.hoitaja muisti meidät ja
tuli tervehtimään "isompaa poikaa".
Vanhempani tulivat päivällä katsomaan
poikaa ja isäntä tuli päästessään töistä.
Nyt yritämme toipua ja odotamme soittoa,
vastausta bakteerinviljelyn tuloksista.
*****
Kyllä täytyy sanoa, että elämä kohtelee
meitä vähän liian rankalla kädellä.
*****
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
5 kommenttia:
Voi kun ikävää, että vielä tämä teidän pitää kestää <3 Onneksi poikanne oli sairaalassa ja koe otettiin heti, että jos se todetaan, alkaa asiallinen lääkitys heti! Olen ajatuksissa ja rukouksin kanssanne <3
Mammaelin blogista tänne lennähdin. Muistelen, että ennenkin olen täällä joskus tunnelmoimassa käynyt.
Nyt en osaa, kuin kyynelsilmin toivottaa Siunausta ja Varjelusta, enkeleitä vierelle.
*halaa*
Voi, kylläpä nyt elämä koettelee. Toivottavasti poikasi on kuitenkin turvallisissa käsissä!
Paljon voimia ja halauksia!!
Hui, kun itsekin pelästyin luettuani viestisi blogissani. Kamalaa!! Onneksi saatte apua, rukoilen puolestanne ja siunausta ja voimia teille vanhemmille toivotan!!!! Enkeleitä vierellenne, olette ajatuksissani!!
Toivottavasti poikasi voi jo paremmin !
Taisin kuulla uutisissa toissapäivänä että Turussa hoidetaan useampaa lapsi potilasta aivokalvontulehduksen vuoksi. Onneksi olette hyvässä hoidossa, mutta varmasti on raastavaa katsoa oman lapsen kipuilua, voih :(
Tuntuu elämä välillä kohtelevan rankalla otteella. Kaikesta huolimatta toivotan teille pikaista paranemista ja kauniita syyskuunpäiviä.
Lähetä kommentti