Olen kuusikymppinen nainen ja äiti. Kirjoitan elämästäni, ajatuksistani ja unelmistani.
keskiviikko 28. lokakuuta 2009
Uskomatonta, miten meitä
on jälleen koeteltu:
Ensin poika joutui 28.8
mopokolariin.
14.9. sai aivokalvon-
tulehduksen.
12.10.
Poika joutui leikkaus-
saliin, umpisuolen
leikkaukseen siis.
Kyseessä ei ollutkaan
tulehdus vaan leikkauksen
yhteydessä todettiin terveeksi!
Umpilisä leikattiin kuitenkin pois.
Mutta sitten alkoivatkin vatsakivut
uudelleen.
Alkoi kauhea rumba:
meidät siirrettiin eristyshuoneeseen,
kun pojalla ripulointi oli niin rajua.
Tiputuksessa oli lähes viikon, sain
jatkuvasti auttaa poikaa tiputustelineen
viemisessä edestakaisin vessaan.
Kaikkein pahinta oli tietämättömyys,
mitä poikaamme vaivasi.
Tulehdusarvot olivat jatkuvasti
korkealla.
Suuri, raju kokemus oli olla
heräämössä. Ei sitä voi kuvailla,
se pitää kokea itse.
Lyhyesti kuvailisin heräämöä
aavemaiseksi hiljaiseksi
huoneeksi.
Kyllä siinä tunteet heitti
kuperkeikkaa mutta enhän voinut
pojan edessä itkeä, vaan itkin
aina salaa joko peiton alla tai
käydessäni suihkussa tai vessassa.
Ilahduttavinta oli pojan kavereitten
vierailut, oikein huomaan miten hienoja
kavereita pojallani on.
Isäni serkku kävi myös katsomassa,
ja poikani oli siitä niin otettu.
Huomasi miten hänestä välitetään ja
kysyi jopa, olenko niin tärkeä.
Mieheni kävi myös päivittäin sekä
isovanhemmat.
Nyt elämä jälleen on palautumassa
normaaliksi pikkuhiljaa.
Voi tuota kullannuppua, murkkuikäistä
poikaani!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Paljon voimia ja halauksia! Kyllä teitä on jo koeteltu ihan liikaa. Onneksi poikasi on jo paranemassa.
Hienoa hengenravintoa-blogi!
Runoja jotka herättävät, kyynel silmänurkassa...
Lähetä kommentti