Luin tässä yksi päivä erään koskettavan arikkelin:
Elämän näyttämö
" Kuulin sattumalta radiokeskustelun Viipurista, joka
oli aikoinaan Suomen toiseksi suurin kaupunki.
Eräs ohjelman kommentoijista sanoi, että syy Viipurin
historiallisten rakennusten säilymiseen on ollut
paljolti kaupungin merkityksettömyys venäläisille.
He eivät ole jaksaneet korvata sen vanhaa raskasta
kiveä kevyellä elementtirakentamisella ja lasipinnalla.
Sama puhuja pohti myös, että mikäli Viipuri olisi
jäänyt Suomelle, se olisi luultavasti vedetty 60- ja
70- luvulla tasaiseksi betoniviidakoksi kuin muutkin
kaupunkimme.
Kommentti palautti mieleeni taas sen tosiasian, että
suurin osa suomalaisista kaupungeista näyttää siltä
kuin ei olisi historiaa.
Rakentamisen ainut johtoajatus on ollut saada mahdol-
lisimman paljon neliötilaa.
Kun historiaa otetaan pois, jäljelle jää vain banaaleja
lyhyen aikavälin kysymyksiä. Tässä mielessä arkkiteh-
tuurimme on tietysti täydellinen ajan hengen peili.
Kannattaisi edes ajatusleikkinä miettiä sitä vaihto-
ehtoa, että kaupungissa tärkeintä onkin paikan henki.
Että kaupungin sokkeloissa me rakastumme, kuljemme
työmatkamme, juomme kahvimme, perustamme perheemme
ja kuolemme.
Kun siis seuraavan kerran näet rapistumaan jätetyn
rakennuksen tai purkutyömaan keskellä kotikaupunkiasi,
mieti kenen luvalla ja mitä tarkoitusta varten oman
elämäsi näyttämön historiaa pyyhitään pois."
******************
Kuvan lähde: google
******************
Kaipaan kotikaupunkini vanhoja puutaloja, joita ei
enää ole. Lapsuuteni vietin ihanassa, keltaisessa
idyllisessä puutalossa elämäni ensimmäiset yhdeksän
vuotta.
Hyvää, alkavaa syksyä Sinulle, lukijani!
t. Salaisen puutarhan emäntä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti