Mikään ulkopuolinen ei voi ... 1/2

Silloin ymmärsin, että ulkoiset tapahtumat ja asiat eivät voi häiritä
meitä. Tätä saattaa olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä, kun sen
kuulee ensimmäistä kertaa, mutta totta se on siitä huolimatta.

Mikään ulkoinen ei voi häiritä meitä, koska totuus on, että
koemme vain omat ajatuksemme ja kuvitelmamme, emme
juuri koskaan käsillä olevaa todellisuutta. Ajattelemme ja
kuvittelemme, mitä tapahtumat, ihmiset ja asiat tarkoittavat,
ja sitten elämme kuvitelmissamme. Se on ainoa kokemuk-
semme.

Jos tämä ajatus tulee vastaan ensimmäistä kertaa, se vaikut-
taa varmaankin järkyttävältä ja äärimmäisen haastavalta.
Tiedän sen, koska se tuntuu minusta edelleenkin järkyttä-
vältä ja äärimmäisen haastavalta, vaikka olen pohdiskel-
lut sitä jo pitkään. Sitä on vaikea ymmärtää ja hyväksyä,
koska uusi näkökulma poikkeaa niin jyrkästi kaikesta
oppimastamme. Se ei kuitenkaan vähennä sen totuus-
arvoa.

Jos se on totta, seuraukset ovat kauaskantoiset ja
meidän onneksemme hyvin vapauttavat. Jos se on
totta, ja kokemukseni mukaan on, se tarkoittaa vaikkapa
sitä, että jos ihminen sairastuu vakavasti, esim. syöpään
tai MS- tautiin tai saa jonkin muun niin sanotun "vakavan"
vaivan tai vamman, hän voi olla aivan yhtä onnellinen kuin
ne, joilla tällaisia niin sanottuja ongelmia ei ole.

Ihmisen oma tulkinta tapahtuneesta tekee hänet joko
onnettomaksi tai onnelliseksi. Totuus nimittäin on, että
tällä nimenomaisella hetkellä hengitämme, että olemme
olemassa tässä ja että elämä on ongelmista rippumatonta.
Tulemme onnettomiksi heti, kun vertaamme itseämme
toisiin ihmisiin tai siihen, mitä meidän kuvitelmiemme
mukaan pitäisi tehdä ja tuntea tällä nimenomaisella
hetkellä. Mitä sitten jää jäljelle, jos lakkaamme
vertailemasta?

Jos unohdamme ajatuksen tapahtumien merkityk-
sestä, mitä jää jäljelle? En nyt puhu oikeasta ja
väärästä, vaan ainoastaan siitä, mitä todellisuudes-
sa tapahtuu.

Kun onnistun päästämään irti tapahtumien merkityk-
seen takertuvista ajatuksistani, huomaan aina ensim-
mäiseksi, että kaikki on yhtäkkiä hyvin rauhallista.
Seuraavaksi huomaan, että tässä nykyhetkessä
olen vain minä. Siinä kaikki. Tämä hetki ja se,
mitä on. Vaikkapa auringon lämpö kasvoillani.
Tai tämä hetki, astioiden pesu. Tai tämä hetki,
kun katselen maljakkoon asetettuja kukkia.
Tai tämä hetki, kun istun tietokoneen ääressä.

Siinä kaikki.

Yksinkertaisesti.

Elämä.

Rauha.

Onni.


To be  continued...

Lähde: Barbara Berger, Oletko onnellinen?


Voi hyvin,

t. Salaisen puutarhan emäntä