maanantai 22. heinäkuuta 2013

Äiti


Äitini voi olosuhteisiin nähden aika hyvin, tekisi mieli sanoa ihmeellisellä

tavalla voi hyvin. On tehty tähystyksessä kolme aukkoa ja yksi niistä

navan ylä- tai alapuolelle ja molempien munasarjojen kohdalle.

Silti odottelemme tuloksia,  ja tässä on jännä yhteensattuma:

sama lääkäri teki pojalleni selkäydin punktion ja minä tietysti

halusin tietää, kenelle lääkärille poikani joutuu.

Huolestuin kuullessani ulkomaalaistaustaisen nimen, ja menin

kysymään vastaanotolta: onkohan kyseessä pätevä lääkäri ja

sain kuulla kyseessä olevan virolaisen, koulutus on mm. kirurgi,

erikoistunut sisätauteihin ja yms. Poikani oli siis hyvissä käsissä.

Ja kuinka ollakaan, sama lääkäri leikkasi äidin!

Eilen sunnuntaina leivoimme kaksi piirakkaa, voi sitä riemua äidin

kasvoilla: "minä osaan ilmettä".  Ruanlaitto ja leipominen on täysin

jäänyt Alzheimer taudin johdosta. Äitini tapasi aina leipoa mökillä.

Nyt ovat hoksanneet ostaa paistovalmiin pakastepussin!

Yhden asian olen opettelemassa: kärsivällisyyttä, kun äitini kysyy

tai puhuu samaa asiaa uudestaan ja uudestaan. Siinä jos missä

vaaditaan tasan tarkkaan kärsivällisyyttä, eikä mitään muuta.

Pääsi syvä huokaisu.

*****************

Elämään kuuluu paljon surua sekä iloa :

Nythän herttuatar Catherine synnyttää parhaillaan, ja koko

maailma seuraa mukana. Minulla on sellainen tuntuma, että nyt

syntyisi prinsessa ?

Pääasia, että kaikki menisi hyvin.


Pidä hyvää huolta itsestäsi, blogini lukija!


t.Salaisen puutarhan emäntä


Jk. Kuva poimittu googlesta, muuten ihana kuva...

Sama

1 kommentti:

Hannele Ruusukummusta kirjoitti...

Kärsivällisyyttä sinulle!
Jännää on, kumpi tulee, prinssi vai prinsessa...:)