Kävin tänään pitkästä aikaa hautausmaalla, oli ihana yllätys: haudan kiven päällä oli ihana

enkeli ja pieni mies, jossa luki: maailman paras isä. Kummisetäni nuorimmainen tytär on

kaiketi laittanut molemmat.

Nypin kuivuneet päivänkakkaran kukat pois, niin saa uusia syntyä. Kukat saivat myös vettä.

Olen aina "jutellut" käydessäni haudalla mutta nyt oli pää niin tyhjä, tyhjä...

Nyt on poika jo aamupäivästä lähtenyt Power Parkiin ja mieheni mökille. Saan ruhtinaallista

aikaa olla yksin kotona: silti olen äärettömän levoton. Miksiköhän?

Pelkäänkö tulevia muutoksia, kun menen ulkomaille työharjoitteluun? Ehkä se johtuu

yksinomaan siitä. Mutta katuisin loppuelämäni, jos en nyt lähde. TIEDÄN, että lähden:

lähden ihan itseni takia, kun minun pitää myös katkaista vahvaa napauoraa äitiini.

Äidille tämä tulee hyvin suurena järkytyksenä, kun olen uskaltanut päättää "äidin selän

takana" ... Minun vain pitää pysyä lujana. Minun pitää tulla minuksi.

Lämmin halaus !